Rakkautta koleran aikaan
Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen Gabriel García Márquezin vuonna 1985 ilmestynyt kirja Rakkautta koleran aikaan on mieleenpainuva Karibialle sijoittuva tarina.
Rakkautta koleran aikaan kertoo kolmen ihmisen tarinan ja se sijoittuu 1800-luvun loppuun. Kirja on kirjoitettu Gabriel Garcia Márquezin tyypillisellä johdattelevalla tyylillä, joka jättää osin asioita myös lukijan itsensä pohdittavaksi. Gabriel José de la Concordia García Márquez oli kolumbialainen kirjailija. Hän teki uraa myös toimittajana ja sai kirjailijan työstään Nobelin palkinnon vuonna 1982.
Tarina
Rakkautta koleran aikaan -kirja on kolmiodraama ja yksi historian tyypillisimmistä rakkaustarinoista. Kaksi miestä haluaa saman naisen, eli Fermina Dazan. Työläistaustainen Florentino Ariza on jo nuorena rakastunut Ferminaan, mutta Ferminan isä ei näiden kahden liittoa hyväksy. Huomattavasti sopivammalta isän mielestä vaikuttaa tohtori Juvenal Urbino, jonka kanssa Fermina meneekin naimisiin.
Florentino Ariza ei kuitenkaan Ferminan ja Juvenalin liittoa hyväksy. Hän vannoo rakastavansa Ferminaa loppuun saakka ja lupaa palata hänen luokseen, kun tohtori poistuu heidän keskuudestaan. Rakkautta koleran aikaan on vuosikymmeniä kestävä rakkaustarina, jossa välittyvät oman aikansa latinalaisamerikkalaiset ja karibialaiset vaikutteet ja asenteet sekä rakkautta, avioliittoa että myös naisten asemaa kohtaan.
Mielipiteitä kirjasta Rakkautta koleran aikaan
Rakkautta koleran aikaan on yksi niistä kirjoista, jotka Gabriel García Márquez kirjoitti sen jälkeen, kun hän oli voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Tästä huolimatta moni on kuitenkin ollut sitä mieltä, että tämä teos ei yllä edellisten tasolle, vaikka kirja onkin tasokas. Márquez on sisällyttänyt tarinaan tyypillistä kerrontaansa, ja kirja ei varmastikaan petä hänen fanejaan.
Lukijat ovat pitäneet kirjassa siitä, miten Márquez haastaa perinteisiä käsityksiä rakkaudesta ja ihmisten välisistä suhteista. Hän herättää kirjassaan lukijan kysymään itse, onko ihmisen mahdollista esimerkiksi rakastaa useampaa henkilöä samaan aikaan, ja voiko rakkaus todella säilyä vuosikymmeniä? Tarinassa on myös paljon merkityksellisiä vertauskuvia, jotka ovat saaneet lukijat huokailemaan ihastuksesta.
Kuuntele Rakkautta koleran aikaan ilmaiseksi
Äänikirjat tarjoavat hyvän mahdollisuuden kuunnella kirjoja myös muiden arkitoimien ohessa. Ne sopivat hyvin myös rentoutumiseen esimerkiksi lomien tai vapaapäivien aikana. Monet äänikirjasovellukset tarjoavat kokeilujakson, jonka aikana voi ilman maksua testata, sopivatko äänikirjat itselle. Tällainen kokeilujakso kannattaa hyödyntää, ja se on hyvä mahdollisuus kuunnella Gabriel García Márquezin Rakkautta koleran aikaan.