Myrskyvaroitus
Kuuntele ilmaiseksi:
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi
Nextory
30 päivää ilmaiseksi

Myrskyvaroitus

Dekkaristi Maria Adolfssonin Myrskyvaroitus julkaistiin suomeksi vuonna 2019. Nyt teos on saatavilla myös äänikirjana. Hyödynnä ilmainen kokeilujakso!

Myrskyvaroitus on Maria Adolfssonin Doggerland-sarjan toinen, itsenäinen osa. Doggerland-sarjan tapahtumapaikkana toimii kuvitteellinen saarivaltio, joka sijaitsee Pohjanmerellä. Päähenkilönä loistaa komisario Karen Eiken Hornby. Adolfsson on ruotsalainen kirjailija ja viestintäosaaja, joka vietti itse lapsuudessaan runsaasti aikaa saaristossa, ja Doggerlandin alue onkin osin kooste hänen omista kokemuksistaan ja muistoistaan saaristosta.

Tarina

Myrskyvaroitus alkaa komisario Karen Eiken Hornbyn sairasloman vietolla. Hän on saanut virantoimituksessa vammoja ja on nyt toipumassa niistä. Samaan aikaan joulunpyhät kolkuttelevat ovella, ja perhejoulu sukulaisten kanssa käy itse kunkin hermoille jo etukäteen. Kun Noorön saarella tapahtuu murha, Karen näkee mahdollisuutensa välttää liialliset sukulaiskohtaamiset ja lähtee mukaan murhan tutkintaan.

Saaren myrskyisät olosuhteet, vuodenaikaan liittyvä pimeys ja joulutohina hankaloittavat tutkimuksia jatkuvasti. Pian tapahtuu toinenkin murha ja ei aikaakaan, kun myös Karenin hyvä ystävä joutuu hengenvaaraan. Asiat mutkistuvat tarinan edetessä entisestään ja muuttuvat yhä henkilökohtaisemmiksi. Karen ei voi tutkinnallisista syistä sulkea ketään pois epäiltyjen listalta, ei edes omia sukulaisiaan. Myrskyvaroitus pitää otteessaan loppuun asti!

Kritiikki

Doggerland-sarja nousi suureen suosioon heti ensimmäisen osan ilmestyttyä. Maria Adolfssonin kokemus saaristosta ja elämästä siellä välittyy erinomaisesti hänen teostensa välityksellä. Lukija voi helposti samaistua myrskyisään ja pimeään talveen ja mereltä puhaltavaan tuleen. Saaristoympäristön menestyksekäs kuvaus itsessään tekee kirjoista miellyttäviä luku- ja kuuntelukokemuksia, mutta kun synkkään ympäristöön liitetään vielä murhamysteeri, on jännitys taattu!

Lukijat ja Myrskyvaroitus-äänikirjan kuuntelijat ovat pitäneet kirjassa sekä sen oivallisesta tavasta kuvailla henkilöitä ja olosuhteita että sen yllätyksellisyydestä. Murhaajaa on todella vaikea arvata ennalta, ja tämä tekee kirjasta jännittävän loppuun saakka. Lukijat ovat myös kiitelleet päähenkilön syvällisyyttä ja samaistuttavuutta. Naiskomisario, jolla on jo hieman elämää takanaan, tulee monella tavalla tutuksi kirjan edetessä.

Kuuntele Myrskyvaroitus ilmaiseksi

Maria Adolfssonin Myrskyvaroitus -äänikirja kuuluu monien äänikirjasovellusten valikoimiin. Äänikirjat ovat hyvä vaihtoehto esimerkiksi kiireiselle henkilölle, sillä ne sopivat mainiosti myös monenlaisen tekemisen taustalle. Äänikirjoja tarjoaviin sovelluksiin kuuluu usein ilmainen kokeilujakso, jonka aikana uudet käyttäjät voivat kuunnella kirjoja maksutta. Hyödynnä nyt tilaisuutesi tutustua Adolfssonin jännittävään teokseen ja murhamysteeriin Doggerlandissa!