Yllätä minut
Kuuntele ilmaiseksi:
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi
Nextory
30 päivää ilmaiseksi

Yllätä minut

Sophie Kinsellan vuonna 2018 ilmestynyt kirja Yllätä minut on nyt saatavilla äänikirjana.

Sophie Kinsella (oikealta nimeltään Madeleine Wickham) on tullut tunnetuksi erityisesti Himoshoppaaja-kirjasarjastaan, jossa hän tutustuttaa lukijan Becky Bloomwoodin elämään. Kinsellan muidenkin teoksien naishahmot ovat vertaansa vailla, ja hänen värikäs tapansa kertoa tarinaa ja päähenkilöiden ajatuksenjuoksua pitää lukijan otteessaan. Kinsella on valmistunut Oxfordin yliopistosta ja työskennellyt taloustoimittajana ennen kirjailijan uraansa.

Yllätä minut kertoo Sylviesta ja Danista, pariskunnasta, jolla on kaikki hyvin: kaunis koti ja ihanat lapset. He saavat kuulla lääkäriltään, että heillä on edessään vielä 68 yhteistä elinvuotta. Sylvie ja Dan päättävätkin pitää suhteensa virkeänä järjestämällä toisilleen yllätyksiä. Yllätys toisensa perään menee kuitenkin pieleen ja lopulta esiin tulee jymy-yllätys ja menneisyyden skandaali paljastuu.

Yllätä minut -äänikirja vie kuulijan parisuhteen perusasioiden äärelle: kuinka yllättyä toisesta yhä uudelleen? Teos kertoo syvästä rakkaudesta olematta kuitenkaan perinteinen rakkausromaani. Teoksen keskeisiksi teemoiksi nousevat mustasukkaisuus, uskottomuus, luopuminen ja hyväksikäyttö, mutta myös pariskunnan välinen todellinen sielunkumppanuus. Kinsella käsittelee teoksessaan kipeitäkin aiheita lämpimästi, tarkkanäköisesti ja viisaasti.

Kinsellan teos on saanut positiivisen vastaanoton niin lukijoiden kuin arvostelijoidenkin keskuudessa. Kirsi Ranin on kuvaillut teosta näin: "Suosittelen Yllätä minut" -kirjaa mukavaksi lomalukemiseksi. Kyllä se pistää ajattelemaan omia ja muiden suhteita." Lukijat ovat arvioineet kirjaa Kinsellan aiempia teosta aikuisemmaksi tarinaksi, joka kertoo jo syvemmästä rakkaudesta ja perisuhteesta.

Kysymyksiä parisuhteesta

Yllätä minut -äänikirjan hahmot ovat uskottavia kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Pariskunnan kipuilu yhteisen elämän säilyttämiseksi kerrotaan uskottavasti ja lukijan on helppo samastua Sylvien ajatusmaailmaan. Kinsellan aiempaa syvempi kertomus jo pitkälle edenneestä parisuhteesta ja perhe-elämästä tuo uusia vivahteita hänen tuotantoonsa aiempien keveämpien seurusteluajoista ja parisuhteen alkutaipaleista kertovien tarinoiden jälkeen.

Parisuhteeseen liittyvät haasteet, ja jo rakkaus itsessään, ovat elävästi ja kaikella rakkaudella kuvattuja. Oma elämä ja parisuhde saattavat vaikuttaa tylsiltä ja arkipäiväisiltä. Kuinka paljon pariskunta on kuitenkaan tosipaikan tullen valmis muuttamaan totuttua kaavaa ja avaamaan salaisimpiakin toiveitaan ja pelkojaan? Yllätä minut saa luottamaan vahvan parisuhteen ja rakkauden voimaan.

Kuuntele Yllätä minut ilmaiseksi

Sophien Kinsellan teos on kevyttä kuunneltavaa olematta kuitenkaan "hömppäkirjallisuutta". Se antaa kuulijalle paljon mietittävää ja uusia näkökulmia myös omaan parisuhteeseen. Teos on taattua Kinsellan laatua! Tätä teosta on helppo kuunnella niin sohvan nurkassa, lenkillä kuin laiturin nokassakin. Uudet käyttäjät voivat kuunneella Yllätä minut -teoksen äänikirjasovellusten kautta ilmaiseksi.