Toisinpäin
Maria Veitola on kaikkien suomalaisten tuntema radio- ja televisiotoimittaja, käsikirjoittaja sekä talk show -emäntä. Hän julkaisi vuonna 2019 toisen kirjansa Toisinpäin, jossa hän asettaa itsensä haastateltavan asemaan. Hänen aiemmin julkaistu omaelämäkertansa Veitola sai hyvän vastaanoton, joten tällä kertaa tiukoista kysymyksistään tunnettu persoona on uskaltautunut antamaan kysymysvuoron yleisölle. Äänikirjassa Veitola lukee itse tekstiään.
Toisinpäin -kirjan ideana on, että Veitola vastaa avoimesti kysymyksiin, joita hänelle saivat lähettää niin hänen yleisönsä ja ystävänsä kuin hänelle kirpeää kritiikkiäkin antaneet. Kysymysten ja vastausten kirjo on laaja ja käsittelee yleisesti elämää, yhteiskuntaa sekä tietenkin Veitolan henkilökohtaista elämää. Feminismi, politiikka ja ura liitetään vahvasti Veitolan persoonaan, joten ne korostuvat kirjassakin.
Tarina
Kirjan seitsemän lukua käsittelevät jokainen omia, mutta silti toisiinsa yhdistyviä teemoja, joiden mukaan Veitolalle esitetyt kysymykset on jaoteltu. Yhdessä saatetaan syventyä työelämään ja toisessa vanhemmuuteen, mutta samalla ne liittyvät tiiviisti toisiinsa. Yleisössä teos on herättänyt ristiriitaisia tunteita, kuten kirjoittajan persoonakin, mutta yleisesti ottaen kirja on yllättänyt monet antamalla uuden näkökulman Maria Veitolan maailmaan.
Kirjassa Veitolalle tärkeät yhteiskunnalliset asiat on nostettu näkyvästi esille ja vastauksissa kirjailija paneutuu ajankohtaisiin teemoihin huolella. Osaan esitetyistä kysymyksistä hän vastaa hyvinkin laajasti ja rehellisen oloisesti. Vastauksista tulee melkeinpä olo kuin kuulija olisi nyt päässyt Marian luo yökylään. Kysymyksiin hän on pyrkinyt vastaamaan persoonalleen ominaiseen tapaan asiallisesti ja turhia kiertelemättä.
Kirjan saama vastaanotto
Veitolan kirjojen suosio perustuu ensisijaisesti hänen tekemisiinsä mediapersoonana. Suosion lisäksi hän on saanut myös paljon kritiikkiä, josta osa on ollut myös asiatonta. Veitolan aiempaa omaelämäkertaa on myyty yli 40 000 kappaletta. Toisinpäin puolestaan on hieman podcast -henkinen kirja, joka helpon kuunneltavuutensa vuoksi on otettu hyvin vastaan etenkin äänikirjana.
Toisinpäin on saanut kritiikkiä siitä, että Veitola kertoo siinä esikoisteostaan pintapuolisemmin sinänsä mielenkiintoisista aiheista, liittyivät ne sitten häneen itseensä tai yhteiskuntaan. Moniin Toisinpäin-teoksessa esitettyihin kysymyksiin kuulijat olisivat halunneet Veitolalta hieman syvällisempää pohdintaa. Kuuntelukokemuksena Toisinpäin kuitenkin etenee sujuvasti, ja kysymys-vastaus -rakenne antaa mahdollisuuden miettiä, mitä kuulija itse vastaisi esitettyihin kysymyksiin.
Kuuntele Toisinpäin ilmaiseksi
Vuonna 2019 julkaistu Maria Veitolan kirja Toisinpäin löytyy nyt äänikirjana useista äänikirjoja tarjoavista sovelluksista. Äänikirjana Toisinpäin on viihdyttävä ja leppoisa kuuntelukokemus, jota ei kannata jättää väliin. Äänikirjat sopivat hyvin arjen lepohetkiin tai automatkoille. Uutena käyttäjänä pääset tutustumaan äänikirjoihin ja kuuntelemaan Maria Veitolan teoksen nyt ilmaiseksi useissa eri sovelluksissa.