Suorat sanat
Anna Perhon Suorat sanat on opaskirja siitä, kuinka oppia vuorovaikutustaitoja. Vuonna 2019 ilmestyneen kirjan kirjoittaja Perho on yritysvalmentaja, toimittaja ja yksi maan suosituimpia inspiraatiopuhujia. Kirjassa vinkataan kuinka toimia vaikeissa tilanteissa työpaikalla ja kotona. Miten kääntää kritiikki menestykseksi?
Käytännönläheinen ja selkeä kirja auttaa löytämään oikeat sanat tilanteisiin, jolloin meillä on tapana sulkea suumme. Perho pyrkii sanoittamaan hankalia tilanteita, joissa pelkäämme keskustelun avaamista. Niitä löytyy työpaikalta, parisuhteista, kaveriporukoista ja harrastuspiireistä. Monet tilanteet ratkeavat, kun löytää oikean tavan tuoda ongelmakohtia esille. Murjotus ja tiedon panttaaminen sen sijaan luo puitteet riitaisalle ilmapiirille.
Hiljaisuus on turvallisempaa kuin keskustelu
Kritiikin antaminen oikein on taitolaji, johon kirjaudussa paneudutaan. Monista arjen suhteista olisi mahdollista työstää parempia, jos uskaltaisimme ehdottaa uusia toimintamalleja ja nostaa esille huonoksi havaittuja. Perhon kirjan mukaan suurin osa sulkeutumisesta juontuu kasvojen menetyksen pelosta ja aiemmista kokemuksista. On helpompaa sulkeutua ja jatkaa kuten ennenkin. Eihän kukaan halua leimautua riidan kylväjäksi?
Kirjan sanoma on selkeä, ja kynnys kokeilla Perhon ohjeita madaltuu kirjan toivorikkaalla asenteella: jokaiseen ongelmanratkaisuun liittyy toive muutoksesta. Kirja laittaa pohtimaan oman arjen tilanteita niin töissä kuin yksityiselämässäkin. Jos palaute ei mene useimmiten perille, on syytä harjoitella sen antamista. Voisinko sanoa useammin ei, ja puuttua kirjan ohjeiden mukaisesti useammin ongelmatilanteisiin?
Harjoittele paremmaksi vuorovaikuttajaksi
Kirja antaa selkeitä ohjeita paremmaksi keskustelijaksi. Pelkkä kritiikin antaminen on helppoa, mutta Perhon mukaan on myös aina mietittävä, kuinka tilanne saataisiin toimimaan paremmin. Millaisia ratkaisumalleja sinulla on esittää ongelman ratkaisuun? Hyvä vuorovaikuttaja ei keskity pelkkiin ongelmiin, vaan tuo esille myös positiivisia asioita. Muistetaan siis kiittää ja kehua kun niihin on aihetta.
Suorat sanat opettaa vetämään rajoja oikeisiin paikkoihin. On hyväksyttävää sanoa ei oman jaksamisen vuoksi. Jos ei-sanan sanominen kasvokkain tuntuu vaikealta, voi sitä harjoitella aluksi vaikka sähköisessä muodossa. Kieltäydy niistä asioista, jotka eivät ole sinulle tärkeitä ja saat elämääsi aikaa merkityksellisille tapahtumille. Muista, että palautteen ja kieltäytymisen voi aina esittää kohteliaasti.
Kuuntele Suorat sanat -äänikirjaa ilmaiseksi
Anna Perhon viisaita sanoja paremmaksi keskustelijaksi ja palautteen vastaanottajaksi voi kuunnella kätevästi äänikirjana. Palaaminen työpaikalle ja harrastusten pariin saa uutta puhtia kirjan ohjeista, jotka voi ottaa kokeiluun vaikka heti. Vuorovaikuta aiempaa tehokkaammin ja luo ympärillesi hyvinvoiva ja kehittymiseen avoin ilmapiiri. Voit kuunnella kirjaa ilmaiseksi äänikirjana useiden eri sovellusten kautta.