Päiväkirja
Annelies Marie "Anne" Frank oli 13-vuotias, kun hänen perheensä piiloutui pelastuakseen natsien juutalaisvainoilta. Piiloutumisen aikana Annen kynästä syntyi kirja, joka on noussut yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä teoksista. Päiväkirja on hätkähdyttävä tositarina nuoren tytön elämästä pahuuden ympäröimässä maailmassa.
Kirja alkaa vuodesta 1942 ja päättyy kesään 1944. Tuolloin Annen piilopaikka paljastui ja hänet vietiin Bergen-Belsenin keskitysleirille, jossa hänet myöhemmin vuonna 1945 surmattiin. Annen kirjoittamat päiväkirjat ja muistikirjat kuitenkin säilyivät. Niiden ansiosta nuoren tytön Päiväkirja on jäänyt elämään omaa elämäänsä ja pitänyt huolta siitä, että Annen tarina ei unohdu.
Tarina
Anne Frank sai 13-vuotislahjaksi päiväkirjan. Hän alkoi kirjoittaa sitä ensin kotonaan ja jatkoi kirjoittamista perheen piileskellessä vanhan liiketalon salaisessa siivessä. Päiväkirja kuvaa hyvin nuoren tytön henkilökohtaisia haaveita ja unelmia sekä hänen perheensä arkea. Eristyksissä muusta maailmasta Anne kirjoitti päiväkirjaansa myös omaelämänkerrallisia tarinoita, synkkämielisiä satuja sekä kirjeitä kuvitteellisille ystäville.
Kyse ei ole mistä tahansa nuoren tytön päiväkirjasta. Perhearkeen ja unelmiin limittyy karmiva totuus toisen maailmansodan aikaisesta Amsterdamista, jonka elämää leimasivat natsien julmat vainot. Anne Frankin Päiväkirja tuo henkilökohtaisen sävyn juutalaisten vainoihin. Kirja on kirjoitettu maan alla, eristyksissä ja keskellä arkea, jota on leimannut pelko perheen piilopaikan paljastumisesta.
Kritiikki
Anne Frankin tarina elää vahvana yhä edelleen, ja se sykähdyttää lukijoita ja Päiväkirja-äänikirjan kuuntelijoita vuosikymmenestä toiseen. Kyseessä on maailman suosituin ja myydyin päiväkirja, joka on myös liitetty Unescon maailmanmuistoluetteloon. Suomeksi vuonna 1955 ilmestynyt teos on käännetty 55 kielelle, ja sen pohjalta on tehty niin elokuvia, dokumentteja kuin musikaalikin.
Kirjasta on olemassa useita versioita, sillä yksissä kansissa oleva teos on todellisuudessa koottu monesta lähteestä. Anne kirjoitti välillä useampaa eri päiväkirjaa ja erillisiä muistikirjoja, samoin hän viilasi ahkerasti omia tekstejään. On uskottu, että tyttö ajatteli itsekin tekstiensä voivan tulla julkaistuksi jonakin päivänä. Vuonna 1981 Hollannin valtio julkaisi todisteet Päiväkirjan aitoudesta.
Kuuntele Päiväkirja ilmaiseksi
Äänikirjat ovat moderni ja vaivaton tapa tutustua kirjallisuuteen. Voit kuunnella tarinoita missä vain ja milloin vain, niin lenkkipolulla kuin silmät kiinni rentoutuessasi. Mikä parasta, uudet käyttäjät pääsevät äänikirjojen pariin ilmaiseksi maksuttoman kokeilujakson ansiosta! Tunnetko jo Anne Frankin kuuluisan päiväkirjan? Päiväkirja -äänikirja vie kuulijansa keskelle juutalaistytön hätkähdyttävää elämää ja toista maailmansotaa.