Musta tulee isona valkoinen
Kuuntele ilmaiseksi:
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi
Nextory
30 päivää ilmaiseksi

Musta tulee isona valkoinen

Musta tulee isona valkoinen on Jani Toivolan omaelämäkerrallinen, vuonna 2016 julkaistu teos. Toivola on kirjoittanut myös Kirja tytölleni -kirjan, joka julkaistiin vuonna 2018.

Kirjailija Jani Toivola on suomalaisille hyvin tuttu julkisuuden henkilö, sillä hän on monien tuntema yhteiskunnallinen vaikuttaja, näyttelijä, juontaja ja kirjailija. Hän oli myös Suomen kansanedustaja vuoteen 2019 saakka, ja tänä päivänä hän on pienen tyttären onnellinen ja ylpeä isä.

Tarina

Musta tulee isona valkoinen on omaelämäkerrallinen teos, jonka keskiössä on Jani Toivolan matka isänsä synnyinseudulle Webujen kylään Kenian maaseudulla. Jani Toivola löysi yllättäen saksalaisen veljensä. Veli tutustutti Jani Toivolan oman isänsä juuriin, ja tätä kautta kirjailija myös kohtasi ensimmäisen kerran isänpuolen sukunsa.

Musta tulee isona valkoinen kertoo uskalluksesta, oikeudesta ja ajankohtaisista tasa-arvokysymyksistä. Kuka saa perustaa perheen ja kuka saa rakastaa? Entä kuka saa kutsua itseään suomalaiseksi? Tarina kertoo itsensä näkemisestä ilman häpeää ja pelkoa ja halusta avautua aiheista, joista ei puhuta tarpeeksi.

Kritiikki

Musta tulee isona valkoinen -teos on saanut runsaasti positiivista huomiota osakseen. Kirja on saanut arvosteluissa usein lähes neljä ja puoli tähteä viidestä ja se on monen lukijan mielestä rohkea teos, joka vie mennessään. Kirjaa on sanottu vahvaksi kertomukseksi pelosta ja siitä selviytymisestä.

Kirjan lukijat ja kuuntelijat kertovat kuinka kirjasta välittyy kirjailijan päättäväisyys, rohkeus, energia ja intohimo. Teoksesta kerrotaan myös välittyvän se sama kaunis inhimillisyys, jota kirjailija Jani Toivolasta itsestäänkin huokuu. Lukijat ovat myös sitä mieltä, että kirja on silmiä avaavimpia teoksia aikoihin.

Kuuntele Musta tulee isona valkoinen -kirjaa ilmaiseksi

Uudet käyttäjät voivat nyt kokeilla kirjaa ilmaiseksi Suomalaisten äänikirjasovellusten kautta. Äänikirjat ovat keino kokea kirja lukematta sitä itse. Voit kuunnella äänikirjoja missä tahansa äänikirjasovelluksen ja kuulokkeiden avulla. Musta tulee isona valkoinen -kirjan on lukenut ääneen itse kirjan kirjoittaja Jani Toivola.