Kun sanat eivät riitä
Kuuntele ilmaiseksi:
Storytel
30 päivää ilmaiseksi
BookBeat
30 päivää ilmaiseksi
Nextory
30 päivää ilmaiseksi

Kun sanat eivät riitä

Jill Santopolo on Yhdysvaltain New Yorkista kotoisin oleva kirjailija. Hän on kirjoittanut paljon lastenkirjoja, mutta myöhemmin urallaan myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta. Vuonna 2019 julkaistu kirja Kun sanat eivät riitä nousi heti suureen suosioon.

Jill Santopolo opiskeli kirjallisuutta ja kirjoittamista muun muassa Columbian yliopistossa. Hän toimii myös kirjoittamisen opettajana. Äänikirja Kun sanat eivät riitä kertoo nuoresta Ninasta, joka etsii elämälleen suuntaa. Hän tietää kuka hänen pitäisi olla, mutta yllättävä muutos saa elämässä aikaan monia mullistuksia ja Ninan koko elämä tuntuu kääntyvän kerralla ympäri.

Tarina

Nina Gregory on kolmekymppinen ja hänellä tuntuu elämässään olevan sillä hetkellä kaikkea. Hän on käynyt Yalen, hänellä on lupaava työpaikka, hyvä tulevaisuus ja ihana poikaystävä. Ninan isä kuitenkin menehtyy ja hän joutuu varsinaiseen tunteiden mylläkkään. Kun sanat eivät riitä kertoo paljastuneista salaisuuksista ja itsensä löytämisestä uudella tavalla.

Ninan isän menneisyydestä paljastuu paljon sellaista, mitä Nina ei ole osannut odottaa. Hän joutuu käsittelemään erilaisia tunteita ja pohtimaan elämäänsä uudella tavalla. Isän menettämisen suru painaa myös päälle. Äänikirja Kun sanat eivät riitä kertoo siitä, kuinka kunnon tyttö joutuu haastamaan vanhat käsityksensä ja valmiit suunnitelmansa.

Mielipiteitä äänikirjasta Kun sanat eivät riitä

Jill Santopolo on onnistunut kuvaamaan nuoren naisen sielunmaisemaa tavalla, joka saa lukijoilta kiitosta. Äänikirja Kun sanat eivät riitä välittää aidosti niin iloa, surua kuin rakkauttakin. Moni äänikirjaan tutustunut kertoo myös jännittäneensä Ninan päätösten merkitystä ja tytön kohtaloa. Myös kirjan monet henkilöhahmot ovat saaneet äänikirjan kuulijoilta kiitosta.

Omalla tavallaan Nina on hyvin samaistuttava hahmo ja teoksessa välittyykin hyvin hänen henkinen kamppailunsa. Hän joutuu yhtäkkiä suurten päätösten eteen ja ne vaikuttavat merkittävästi hänen elämänsä suuntaan. Kun sanat eivät riitä on omalla tavallaan kepeä ja miellyttävä luettava, mutta herättää kuitenkin paikoin vahvojakin tunteita ja reaktioita.

Kuuntele Kun sanat eivät riitä ilmaiseksi

Äänikirjoja tarjoavia sovelluksia on paljon. Niistä monet ovat ottaneet valikoimiinsa myös Jull Santopolon teoksen Kun sanat eivät riitä. Nämä äänikirjasovellukset sisältävät usein ilmaisen kokeilujakson, jossa kirjoja voi kuunnella maksutta. Äänikirjat sopivatkin moneen eri tilanteeseen mainiosti ja kokeilujakso on hyvä tilaisuus tutustua Nina Gregoryn tunteikkaaseen elämään.